Mainetta suomalaiselle ruualle!

Suomalaista ruokaa ei ole maailmanlaajuisesti pidetty perinteisesti gastronomian kärkenä ja esimerkiksi uutiskuva Ranskan presidentin nyrpeästä ilmeestä hänen maistettuaan suomalaista kahvia levisi ympäri maailman kertoen omaa tarinaansa suomalaisesta vieraanvaraisuudesta. Iltalehti kuitenkin uutisoi 18. syyskuuta 2018, että suomalainen ruoka saa entistä enemmän mainetta, sillä kotimaamme on valittu Le Village International de la Gastronomie -tapahtuman kunniamaaksi, tapahtumaan, joka järjestetään 21.-23.9.2018 Pariisissa.

Suomi pääsee esiin festivaaleilla lehdistötilaisuuksien ja markkinoinnin kautta

Festivaalien kunniamaana suomalaista ruokaa esitellään muiden maiden ruokakulttuurien joukossa suurelle yleisölle. Ruuan lisäksi festivaaleilla esiin pääsee myös kansainvälinen kulttuuri taiteen, musiikin, designin sekä tanssin muodossa. Kotimainen ruokamme pääsee esiin esimerkiksi lehdistötilaisuuksien muodossa ja se nostetaan esiin festivaalien markkinoinnissa. Suomella onkin nyt näytön paikka.

Kokkausnäytökset ja tuotemaistelut nostavat kiinnostusta suomalaisia makuja kohtaan

Suomalaisen ruuan osastolle oon tulossa esimerkiksi erilaisia kokkausnäytöksiä. Lisäksi osastolla pääsee maistelemaan tuotteita sekä tarjotaan suomalaisista tuotteista koottu brunssi. Tarjolla on esimerkiksi suomalaista glögiä, perinteistä kalakeittoa, suomalaisia metsämarjoja sekä risottoa, joka on valmistettu kotimaisista viljoista. Mukana olevat yritykset saavat myös tuotteensa esiin ja festivaaliyleisölle tarjotaankin esimerkiksi ruislastuja ja ruusunterälehdistä valmistettua hilloa.

Kuuluisat kokit esittelevät festivaaleilla suomalaista ruokaa ja raaka-aineita

Kuuluisat kokit on otettu osaston vetonauloiksi. Kuuluisana tv-kokkina tunnettu Grégory Cohen häärii nimittäin suomalaisen ruuan osastolla. Hänen lisäkseen osastolla nähdään Alexandra Marschan-Claude, joka on Ranskassa tunnettu suomalainen keittiömestari ja joka pyrkii näytöstensä avulla tekemään rakkaimmat ruokamme tutuiksi ranskalaisyleisölle. Hänen avullaan ranskalaisyleisölle esitellään niin karjalanpaisti kuin kalakeittokin. Cohenin tehtävänä on tulkita suomalaisia raaka-aineita moderneja otteita käyttäen. Näillä eväillä suomalaisella ruualla on oivallinen tilaisuus näyttää, että joskus vähemmän on enemmän ja että yksinkertaisista raaka-aineista syntyy osaavissa käsissä herkullista ja terveellistä ruokaa.

Suomen valttikortit ja akilleen kantapää gastronomian saralla

Vaikka pienen kokonsa vuoksi Suomen raaka-aine- ja tuotevalmistajaresurssit ovatkin rajalliset, on Suomella paljon annettavaa gastronomian saralla. Suomen ehdottomia valttikortteja ovat muun muassa erittäin korkealaatuiset tuotteet sekä oikein kohdennetut toimet. Suomalaisten on tärkeää tuntea kohdeyleisönsä sekä kuunnella kohdeyleisön tarpeita. Valitettavan usein suomalaiset nimittäin sortuvat kansainvälisillä markkinoilla tarjoamaan asiakkaille tuotteita tai palveluita, jotka vastaavat heidän omaa näkökulmaansa ja tämä jos mikä on suomalaisten akilleen kantapää.